Mikä ihmeen hortoilu? Eksyksissä olemistako se tarkoittaa…? Ei sentään. Kielitoimisto on määrittellyt hortoilun tarkoittavan luonnossa olevien villien kasvien (yrttien, marjojen ja sienien) keräämistä, syömistä ja niiden valmistamista ruoaksi. Toki myös säilömistä.

Oma suhtautumiseni kukka- ja viljelypenkejä valtaaviin rikkaruohoihin muuttui täysin luonnontuoteneuvojakoulutukseni myötä. Kitkeminen ei ollutkaan enää turhauttavaa ajanhukkaa, vaan aloin odottaa perennojen väliin nousevia villivihanneksia. Mikäpä sen helpompaa kuin noukkia aamulla yön aikana nousseet voikukan tai vuohenputken lehdet voilevän täytteeksi!

Villiyrttikartoitus

Haluaisitko sinäkin oppia, kuinka hyödyntää pihasi aarteita? Jokaista rikkaruohoakaan ei voi syödä mutta lähes jokaiselle niistä voi keksiä jonkinlaista hyötykäyttöä esimerkiksi luonnonkosmetiikkana. Eikä jalkakylvyn, lihasjumilääkkeen tai luonnonlaastarin tekemisen tarvitse olla vaikeaa tai monimutkaista.

 

Halutessasi voit kutsua minut oman kotisi tai kesämökkisi pihamaalle tekemään Villiyrttikartoituksen. Tunnin aikana käymme yhdessä läpi pihaltasi löytyvät villiyrtit ja mietimme, miten voisit hyödyntää niitä ruoanlaitossa tai ihonhoidossa. Voin myös samalla kertoa Sinulle kuinka voisit säilöä kesän vitamiinit talteen.

Villiyrttikartoitus kestää tunnin ja sen hinta on 55 € (sis. alv 24 %). Jos edestakaisia kilometrejä kartoituspaikalle kertyy enemmän kuin 30, laskutetaan käynnistä kilometrikorvausta 0,42 €/km.

Voit varata Villiyrttikartoituksen soittamalla numeroon 0400 930552/Katja tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen katja(at)lumohukka.fi.

HUOM! Rikkaruoho- tai hyönteismyrkyn käyttö estää villiyrttien käytön niin sisäisesti kuin ulkoisestikin.